2078610

A J A N K O H T A I S T A 2 0 2 4

LOKAKUUN KIRJOITTAJAPIIRI
KOKOONTUU KEMPELEEN PÄÄKIRJASTOSSA

Kirjoittajapiiri kokoontuu Kempeleen pääkirjaston lehtisalissa
ma 14.10.2024 klo 15 – 16.30. Kauppakeskus Zeppelin, 3 krs, Zeppelintie1.
Ohjaajana toimii Tessa Astre Limingan taidekoululta. Etätehtävän aiheeksi hän on valinnut lännensankari Buffalo Billin, jonka isä ”on lähtöisin” Limingasta (Viljami Kotilainen). Ehdotetut otsikot Buffalo Billin isnpiroimina: ” Omien ojiensa varsilla” tai ”Sankari – ainesta”, 1 liuska, kirjoita romuluisesti, tai vältä hempeilyä – tyylillä.

Tervetuloa kaikki kirjoittamisesta innoittuneet !
(ei pääsymaksua)?


KIRJOITTAJAPIIRIMME
KOKOONTUU 23.9. klo 15-17
LIMINGAN KIRJASTOSSA


Hei kaikki kirjoittajapiiriläiset!

Nyt jo toista kertaa piirimme kokoontumispaikka on Limingan kirjastossa. Mielestäni oikein sopiva ja kirjoittamiseen innovoiva paikka kirjoittajille.

Tämänkertainen etätehtävä on erikoisen mielenkiintoinen ja vaatii pohtimista ja ehkä myös vähän perehtymistä tämän 1800-luvun merkittävään runoilijaan. Tessa Astre on antanut meille haastavan tehtävän. Katsotaan miten piiriläisemme vastaavat haasteeseen!.

Tehtävä on siis tämä:

- Kirjoita tähän John Keatsin, 1884 kirjoittamaan runoon vastine, jatko tai vastaus. TYYLI ON VAPAA.

"Eikö viehkeys katoa
kun sieluton oppi alkaa hallita?

Kerran oli sateenkaari kamala:
Tunnettiin sen kangas, tiedettiin kudos; se on kuulu
tavallisten asiain tylsästä luettelosta.
Oppi leikkaa siivet enkelin,
Hallitsee arvoitukset juurta jaksain,
Tyhjää haamut yöstä ja maahiset louhosta...
Puretaan kaaren kangas."

Etätehtävän aihe on John Keatsin runokokoelmasta Lamia, osa II, 1884

......................................

Etätehtävän aihe voi käsitellä myös kesää ja mitä se kunkin kohdalla on sisältänyt.

....................................

Nähdään kirjastossa!

TAIDELEIRILLÄ MAALATTIIN JA KIRJOITETTIIN

Tämän vuoden taideleiri järjestettiin Limingan taidekoululla 13.-14.7.

Tessa Astre toimi leiriläisten, sekä maalareiden että kirjoittajien ammattitaitoisena ja inspiroivana ohjaajana. Leirillä oli kaikkiaan 10 taiteilijaa - yksi leiriläinen ei päässyt paikalle, joten Tessa ohjasi häntä etänä.

Eikähän leiriläiset olisi jaksaneet ilman lounasta ja kahvittelua, joten touhukas sihteerimme Paavo järjesti meille aterian Limingan Portista molmepina päivinä. Päiväkahvit - Paavon vaimon Annelin leipomien maukkaiden nisujen kera piristi päivää.

Kuvassa osa taideleiriläisistä - taustalla päivien aikana aikaansaadut maalaukset. Kuvaajana toimi Pirkko Moisander.

Lisää kuvia taideleiriltä kuva-albumissa.



HOX ! HOX ! HOX !

Yhdistyksen jäsenille on perustettu oma WHATS APP-ryhmä. Tähän Tessan perustamaan ryhmään jäsenet voivat Tessalle ilmoittautua.

KIRJOITTAJAT - KIRJOITTAJAPIIRIIN

Kirjoittajat kokoontuvat 6.5. klo 15 - 16.30 Limingan taidekoululla
Tessa Astren ohjauksessa.
Etätehtävät aiheet: "Pyhä yksinkertaisuus" tai " Kyllä ennen oli paremmin". Kirjoita joko näillä otsikoilla tai niin, että lausahdus sisältyy tekstiin. Voit myös yhdistää molemmat.


Kirjoittajat 15.4. klo 15.00 Limingan taidekoululla.

Olemme saaneet Tessalta kirjoitustehtävän: valitse seuraavista sananlaskuista )joku kirjoituksesi opetukseksi tai otsikoksi:
- Aamulla viinaa ja syksyllä nauriita (Hämeenkyrö( (KRA)
- Aamulla vireäpyärii ja illalla laiska hyärii.(Mellilä) (KRA)
- isäntä kun olutta juaa niin kakarat on näljiäs (Ilmajoki) (KRA)
- Paljon maalla viisaita, kun merellä sattuu vahionko.
-Parempi katsoa katua kuin katua, ettei katsonut katua
- Parempi maassa kuin jumalattoman suussa
- Parempi pyy kädessä kuin kymmenen oksalla

Teksti vapaa

PIRKKO MOISANDERISTA
YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJA


Yhdistyksen vuosikokous järjestettiin Limingan taidekoululla 14.3.2024. Paikalla oli 9 yhdistyksen jäsentä. Puheenjohtaja Anja Garanvölgyi, joka oli ilmoittanut, ettei enää jatka perhesyiden vuoksi puheenjohtajana eikä hallituksessa, avasi kokouksen. Tämän jälkeen Helena Räisänen jatkoi kokouksen puheenjohtajuutta ja Laila Horsma toimi sihteerinä.

Päätöksiä:

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Moisander.

Hallitukseen tulivat valituksi:

Horsma Laila, Limingasta
Häkkinen Terttu, Oulusta
Nikkilä Matti, Limingasta
Niskasaari Paavo, Tyrnävältä

Varajäsenet:
Ahola Maija, Limingasta
Jääskeläinen Marja-Liisa, Kempeleestä

Toiminnantarkastajaksi
Alasuvanto Hilja, Kempeleestä
Varalle
Räisänen Helena, Kempeleestä

Jäsenmaksu pidettiin ennallaan, eli 15 €/henk.

Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen tehtävät jättävä Anja Garanvölgyi kiittää kynäilijöitä pitkäaikaisesta ja hyvästä yhteistyöstä ja toivottaa menestystä
monitaiteellisille jäsenille.

Puheenjohtajaksi valittu Pirkko Moisander toivotti Hilja Alasuvannolle onnea 80 v. syntymäpäivän johdosta kauniin pääsisäisen keltaisen kukkakimpun muodossa.

Paljon onnea Hiljalle koko yhdistyksen puolesta!

Anja tarjosi vuosikokousväelle Tuula Kärjen leipomaa maukasta täytekakkua. Tässä puheenjohtajat, entinen ja tuleva kakun kimpussa.

Kiitos Tuulalle! Olitpa loihtinut

todella makuhermoja hivelevän täytekakun!

VUOSI VAI HTUI - HARRASTUKSIIN INTOA!

Vuosi 2024 on käynnistynyt vauhdikkaasti, niin vauhdikkaasti, ettei tämän kotisivun ylläpitäjä ole ehtinyt mukaan. On siihen kyllä omat syynsä, joka selviää, kun luet tämän puheenjohtajan (minun) kirjeen.

joka tapauksessa toivotan


HYVÄÄ JA INNOKASTA HARRASTUSTEN VUOTTA 2024.

-------------------------------

PUHEENJOHTAJAN KIRJE 9.1.2024

"Kun kirjoitan tätä, on loppiaissunnuntain ilta. Joulu on juhlittu ja kauneummat joululaulut laulettu. Myös tämä vuosi 2024 on vastaanotettu.Toivon mukaan, te kaikki monitaiteellisen yhdistyksemme jäsenet vietitte joulun ja uudenvuoden mukavissa merkeissä.

Viime vuosi oli yhdistyksemme 12 toimintavuosi, ja mikä parasta, uusia voimia on saatu mukaan toimintaan ja toiminta on ollut minitaiteellisen vilkasta. Toiminnan onnistumisesta voimme kiittääosaavia ja innokkaita vetäjiä (kuten myös sihteeri-rahastonhoitaja Paavo), mutta myös Limingan kuntaa, jonka avustuksen turvin toiminnan järjestäminen on ollut mahdollista. Tämän lisäksi pitää kiittä Lakeuden kansanopisto/taidekoulua, jonka tiloissa olemme saaneet ilmaiseksi kokoontua.

Itse olen kokenut saaneeni paljon oppia ja vertaistukea tämän yhdistyksen kirjoittamis- ja maalausharrastusten myötä. Toiminnallamme on syvällisempääkin merkitystä: me kirjoitamme paikallista kulttuurihistoriaa. Antologiamme ja Etappi-lehtemme kertovat ajastamme ja osaamisestamme.

Nyt haluan tältä puheenjohtajan poaikalta kiittää viimeisen kerran teitä kaikkia sydämestäni. Tämä on minun loppiaiseni. Tästä lähtien joudun keskittämään kaikki tarmoni ja voimani Tiborin tukemiseen.

Olen tästälähtien vain nimellisesti puheenjohtaja vuosikokoukseen saakka. Varapuheenjohtaja Pirkko Moisander on lupautunut toimimaan puheenjohtajana siihen saakka.

Hyvää jatkoa! Pitäkää lippu korkealla.

Anja

A J A N K O H T A I S T A 2023

KIRJOITTAJAPIIRILÄISET
PIKKUJOULUILEMASSA

Tessa kutsui kirjoittajapiiriläisemme kotiinsa vuoden viimeiseen kokoontumiseen pikkujoulun merkeissä.

"Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa -

oi, jospa oisin saanut olla mukana!"




KIRJOITTAJASEMINAARI ONNISTUI

Olipa mukava kirjoittajaseminaaripäivä Helena Sydänmetsän opastuksella Tyrnävän kirjaston Kivipirtillä.

Kuvassa osa seminaarilaisia
Pömilässä aterioimassa.

ON AIKA ILMOITTAUTUA
KIRJOITTAJASEMINAARIIN

Kirjoittajaseminaari järjestetään

Tyrnävän kirjaston Kivipirtillä lauantaina 11.11. klo 10 – 15.
Opettajaksi on lupautunut Helena Sydänmetsä. Kurssin hinta on
15 €. Kahvi- ja ruokatarjoilun hoitaa Pömilä, josta maksu noin 10 €. Kurssi tulee maksaa viimeistään ti 7.11.23 Oulun ympäristön kynäilijät ry:n tilille FI56 5233 0820 0684 82. Käytä viitenroa 343.
Se on samalla ilmoittautumispäivä. Näin tiedämme ajoissa tuleeko tarpeeksi osallistujia – minimi on 10.

Helena toivoi osallistujien kirjoittavan ennakkotehtävän aiheesta- Lohtu: Mitä ymmärrät lohdulla? Minkälaisia mielikuvia se herättää?

Kirjoita teksti tai runo lohdusta - tai lohduttamisesta. Voit myös kirjoittaa tekstin/runon, jossa pyydetään lohtua tai teksti/runo, joka tuo lohtua.
Laululyrkkakin käy, tietyn värssyn toisto voi tuntua luontevalta. Voit
vaihtoehtoisesti tuoda valmiin tekstin, max 1 A4, joka on tuonut tai tuo lohtua.

KIRJOITTAJAPIIRI PIRKON LUONA

Syyskauden toinen kirjoittajapiiri kokoontui 16.10. Pirkko Moisanderin kodissa.

Pirkko halusi näin tarjota kirjoittajille kakkukahvit syyskuussa (oli silloin matkoilla) olleen 80-vuotispäivän kunniaksi.

Kynäilijät muisti Pirkkoa kauniilla kukkakimpulla ja Hilja Alasuvanto lausui Pirkolle kirjoittamansa onnittelurunon.

Paljon onnea Pirkolle uudelle vuosikymmenelle!

KIRJOITTAJAPIIRI ALOITTI SYYSKAUDEN
PIRKKO MATTILA ESITTELI ALUKSI UUSINA JULKAISUAAN

AURINGONKUKKIEN AIKAA

Moisanderin Pirkko kukitti 18.9. kirjoittajapiirin alkajaisiksi
piirin entisen vetäjän, Pirkko Mattilan, joka esitteli kirjoittajille uusinta julkaisuaan "Paikka sydämessä". Kirjan hinta 30€ - kysy Pirkolta.


Tämä omaelämäkerrallinen teos päättää Pirkon sukutrilogian. Aiemmat teokset olivat isoäidistään kertova "Perämeren Sofia" ja äidistäkertova "Kaunis Saara". Paljon onnea Pirkolle!

Kuvat otti: Eero Mattila

TAIDELEIRILLÄ

Tämänkertainen taideleirimme poikkesi monin tavoin edellisvuosina järjestämistämme. Ensinnäkin Limingan taideoppilaitoksen rehtori Ari Karvonen, joka piipahti tervehtimässä meitä (kuvassa keskellä) jää syksyllä eläkkeelle ja toiseksi: taideleirillä kirjoitettiin ja maalattiin tauluja. Tessa Astre (edessä) toimi leirillämme opettajana.

Lämminhenkisen ja inspiroivan leirin järjestelyistä vastasi sihteerimme Paavo Niskasaari touhukkaan täsmällisesti. Maittavat ateriat hän haki Limingan Portista paikan päälle ja päiväkahville Anneli-vaimonsa oli leiponut kotipullaa.

Kiitos kaikille osallistujille sekä Tessa-opettajallemme, joka piirsi meistä kaikista leirille osallistujista hienot ikimuistoiset karikatyyrit!

Arille toivottelemme antoiisia eläkepäiviä! On ollut ilo asioida kanssasi!

Kuvan otti: Paavo Niskasaari

ONNEA VIENOLLE JA LAURILLE!

Kunniajäsenemme Vieno 95v. ja Lauri Myllylä 90v. ovat saavuttaneet kunnioitettavan iän.
3.7. - Vienon 95v.- juhlapäivänä kävimme onnittelemassa heitä kotonaan Haukiputaalla.

Paljon onnea ja terveitä elonpäiviä teille, rakkaan yhdistyksemme merkkihenkilöt! Rakastamme teitä!

Kuvan otti Eero Mattila

TERVETULOA MONITAITEELLISELLE
TAIDELEIRILLE 2023

Jo perinteeksi muodostunut taideleirin järjestämme pe 7.7. ja la 8 .7. klo 10.00-15.00 Limingan taideoppilaitoksen tiloissa, vanhan päärakennuksen grafiikan pienemmässä salissa.

Tällä kertaa leirille voivat osallistua taidemaalausta harrastavien lisäksi myös kirjoittajat. Leirin ohjaajana toimii Tessa Astre, joka antaa kirjoittajille tehtäviä. Tessa käy molempina päivinä aamun aloituksessa ja päivän päättyessä.

Ruoka / ruokailuvälineet haetaan Limingan portista tilauksen mukaan molempina päivinä klo 12.00. Perjantaina ruokana on lohikeitto n. 9€ ja lauantaina kinkkukiusaus n. 6€. Kahvit keitetään paikan päällä - Anneli leipoo makoisat pullat, joten pullakahvit juodaan klo 14.00 - hinta 2€.

Ilmoittaudu 29.6. mennessä sihteerille p. 040 574 0736 tai sähköpostilla paavo.niskasaari@gmail.com

Leirin hinta on 10€/jäsen tai 15€/ei jäsen.
Leirimaksun voi maksaa joko käteisellä paikan päällä tai etukäteen tilille FI56 5233 0820 0684 82. Viitenumero on 149.

Jäsenmaksun viitenumero on 13.

Tervetuloa monitaiteelliselle taideleirillemme!

Oulun ympäristön kynäilijät ry

J U L K K A R I T








MATTILAN PIRKKO KUTSUU

Tervetuloa kirjani julkkareihin pe 28.7.2023 klo 17.00
Pekurin kulman, ent. Stockmannin talon kirjastoon, Ouluun.


KYNÄILIJÖIDEN ESIINMARSSI

Esittelimme toimintaamme Kempeleen Nuorisoseuran talolla 13.5.2023 järjestetyssä Väliaika-kirppistapahtumassa. Lavalle nousivat kirjoittajapiiriläisistä Hilja Alasuvanto, Paavo Niskasaari, Marja-Liisa Jääskeläinen, Laila Horsma ja Helena Räisänen lukemaan kirjoittajapiirissä kirjoittamiaan tekstejä.

Toivon mukaan esiinmarssimme innosti jonkun harrastajakirjoittajan tai -maalarin liittymään joukkoomme.

TULE MUKAAN TAPAHTUMIIN

Kevät on virkistänyt luonnon, mutta myös meidät toimimaan ja osallistumaan. Toukokuussa meillä onkin monta mielenkiintoista tapahtumaa.

* Rita Kumpulaisen "Aina kesken - aina valmis"-
kirjan julkistamistapahtuma 9.5. klo 18 Kempeleen Pyhän kolminaIsuuden kirkossa.

* 13.5. kl0 11-16 on Väliaika-kirppistapahtuma Kempeleen nuorisoseuralla, jossa yhdistyksellämme on varattu pöytä. Siellä esittelemme toimintaamme, myymme tuotteitamme ja luemme kirjoittajapiirissä kirjoittamiamme tekstejä.

* 15.5. klo 15.00 kirjoittajapiirin Limingan taidekoululla. Ohjaajana Tessa Astre.

*Taideretken järjestämme Oulun taidemuseoon ja käymme porukalla aterioimassa ravintola Hilikussa. Tästä retkestä tiedotetaan tarkemmin tuonnempana.

* Heinäkuun 7. ja 8. päivinä kokoonnumme taideleirille Limingan taidekoululle. Edellisvuosista poiketen tällä taideleirillä paitsi maalataan tauluja, myös kirjoitetaan tekstejä.


VUOSIKOKOUKSESSA PÄÄTETTYÄ

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa
ANJA GARANVÖLGYI

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi tulivat valituksi:
MAIJA AHOLA,
TERTTU HÄKKINEN.
PIRKKO MOISANDER,
JA PAAVO NISKASAARI

Varajäseniksi valitiin
MARJA-LIISA JÄÄSKELÄINEN ja
LAILA
HORSMA.

Toiminnantarkastajaksi valittiin
HELENA RÄISÄNEN
ja varalle HILJA ALASUVANTO

---------------------------

Jäsenmaksu pysyy entisen suuruisena, eli se on 15 €.

-------------------------------------------


Hallituksen järjestäytymiskokouksessa:

- Varapuheenjohtajaksi nimettiin
PIRKKO MOISANDER

- Sihteeri/rahastonhoitajana jatkaa
PAAVO NISKASAARI


YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS

Yhdistyksemme 12. VUOSIKOKOUS järjestetään maanantaina 17.4. klo 15.30 Limingan taidekoululla, os. Arvolankuja 1 Liminka.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tärkeänä asiana nyt etenkin puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten nimeäminen.

Pieni yhdistyksemme tarvitsee aktiivisia jäseniä tämän erittäin tehokkaasti toimivan yhdistyksen aisoihin. Tulkaa siis vuosikokoukseen ja olkaa innokkaina mukana - vaikkapa hallituksen jäseniksi. Tarvitsemme tekijöitä riveihimme.

Tervetuloa vuosikokoukseen - tarjottavaakin on.

KULTTUURIT KOHTAAVAT -kirjoituskilpailu


Aviador Kustannus ja kirjailija Hannu Luntiala järjestävät kaikille avoimen Art Breaks Walls -kirjoituskilpailun, jonka teemana on "Kultturit kohtaavat" Kilpailuun voi osallistua fiktiivisillä tai fiktiota ja faktaa yhdistävillä kertomuksilla, jotka tulee lähettää kilpailun järjestäjälle kesäkuun 15. päivään mennessä.

Jokaisella Suyomessa asuvalla on omaa tai läheltä koettua tuntumaa kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisesta. Muuttaessa Suomeen - tai Suomen sisällä - tuo muutossa mukanaan palan omaa kulttuuriaan. Tämä kulttuuri on usein törmännyt vallitsevaan kulttuuriin tai muokannut sitä, kenties ajan myötä sulautunut sen osaksi.

Jokaisen muuttajan tarina on omanlaisemsa. Jokainen kohtaaminen on tarinan arvoinen. Kilpailussa etsitään novellinmuotoisia tarinoita eri puolilta maailmaa Suomeen saapuvilta henkilöiltä. Toivomme mukaan myös suomalaisten kirjoituksia kohtaamisista uusien kulttuurien kanssa.

NÄIN OSALLISTUT

Tekstin suositeltava pituus on 5 - 20 liuskaa. Koska kysymyksessä on novellikilpailu, tarinoissa on mahdollista ja jopa suositeltavaa käyttää mielikuvitusta. Kilpailuun voi osallistua omalla äidinkielellään (suomesta poikkeavalla kielellä kirjoitetusta tekstistä oltava tarkka suomenkielinen käännös).

Kilpailutyö lähetetään postitse osoitteelseen: Aviadorin kulttuurikulma, Liisankatu 19, katutaso, 00170 Helsinki tai sähköpostitse os. kirjoituskilpailu@aviador.fi. Lähetyksen tulee olla perillä 15.6.2023.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Tarinan sisältävään kirjekuoreen tulee laittaa lisäksi suljettu kirjekuori, jonka päällä on nimimerkki ja sisällä kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Lähetettäessä sähköpostitse oma nimi saa esiintyä lähetysosoitteessa, sillä tekstit ohjataan raadille nimettöminä.

Kilpailun voittajat valitsee Aviadorin Kustannuksen nimeämä raati lokakuun 2023 aikana. Parhaiden tarinoiden kirjoittajille on varattu 5000 euron palkintosumma, jonka jakamisesta raati päättää. Kiehtovimmista tarinoista kootaan Aviadorin toimittama antologia, joka julkaistaan loppuvuodesta 2023.

Valtioneuvosto on nimennyt Kulttuurit kohtaavat -kirjoituskilpailun vuoden 2023 merkittäväksi taidekilpailuksi, jonka palkinnot ovat saajalleen verovapaita.

Lisätietoja antavat: kustantaja Vesa Tompuri, 050 591 6059, vesa @aviador.fi sekä kirjailija Hannu Luntiala, 045 699 4530, hannu.luntiala@elisanet.fi

Informaatiota on saatavilla myös linkin

https://www.aviador.fi/kirjoituskilpailu takaa.


TOIMINTAKAUSI KÄYNNISTYI

Tämän vuoden 2023 toiminnan aloitimme 16.1. hallituksen kokouksella Limingan taidekoululla.

Heti hallituksen kokouksen jälkeen alkoi varsinainen toiminta kirjoittajapiirin muodossa. Vetäjänä aloitti Limingan taidekoululla sarjakuvalinjan opettajana toimiva Tessa Astre, joka kertoi itse julkaisseensa marraskuussa oman kirjansa. Onnea! Mukava, kun saimme Sinut vetäjäksemme!

Tessa oli jo antanut viime vuoden puolella meille etätehtävän, jonka aihe oli Into ja kiihko. Tästä aiheesta olimme kirjoittaneet tajunnan virtaa ja niitä kirjoituksiamme nyt luimme ääneen Tessan arvioitavaksi. Kirjoittajapiirin päätteeksi Tessa lähetti kännyköihimme uuden etätehtävän. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan seuraavaa kirjoittajapiiriä (13.2. klo 15) Nyt sitten innolla kirjoittamaan!
Kuvassa Tessa, vierellään kirjoittajapiiriläiset Pirkko Moisander ja Laila Horsma. Kuvan otti Paavo Niskasaari.


PAAVO PYSTYTTI OMAN TAIDENÄYTTELYNSÄ
YLIVIESKAN AKUSTIIKKA-GALLERIAAN

Monitaiteellinen sihteerimme Paavo Niskasaari pystytti 4.1.2023 oman taidenäyttelynsä Ylivieskan Akustiikka-galleriaan
tammikuun ajaksi. Näyttelyssä on yhteensä 31 upeaa maalausta.

Käykääpäs tutustumassa, jos liikutte Ylivieskassa!

Onnea näyttelylle!



Kuvassa Paavo (vasemmalla) vierellään Keijo Pylväs vaimoineen-



Hyvää alkanutta uutta vuotta 2023 !


V U O S I 2 0 2 2

ETAPPI 2 NÄKI PÄIVÄNVALON

Yhdistyksemme oma lehti 16-sivuinen ja tabloid-kokoinen Etappi nro 2 valmistui ja sen julkistamistilaisuus oli 30.11.2022. Kuvassa hallituksen jäseniä uunituoreet Etappi-lehdet kädessään iloitsevat lehden valmistumisesta: Maija Ahola, Anja Garanvölgyi, Tibor Garanvölgyi, Marja-Liisa Jääskeläinen, Terttu Häkkinen ja Paavo Niskasaari.

Etappi 2:sta on painettu 180 kappaletta ja sitä saa ostaa 4 euron hintaan vaikkapa sihteeri Paavo Niskasaarelta tai hallituksen jäseniltä.


Kuvan otti Sauli Pahkasalo, Rantalakeus-lehden päätoimittaja.

Yhdistyksemme kävi onnittelemassa
130-vuotista taivaltaan juhlivaa Limingan kansanopistoa.

Kuvassa puheenjohtaja Anja Gasranvölgyi ja varapu-heenjohtaja Maija Ahola. Yhdistys lahjoitti kansanopisto/taide-koululle uunituoreen Etappi 2 -lehden.

PIKKUJOULUJUHLASSA MUKAVA TUNNELMA


Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa

Oi, jospa sinäkin oisit ollut mukana...

PYSTYTIMME OMAN NÄYTTELYN
METSOLAN KARTANON GALLERIAAN

Jäsentemme maalauksista koottu taidenäyttely pystytettiin Metsolan Kartanon galleriaan Ouluun 1.10. ja näyttely on esillä lokakuun loppuun.

Käykääpäs katsomassa!

TAIDELEIRI ONNISTUI !

Vaikka jouduimme siirtämään sekä leirin paikkaa että aikaa, taideleirillemme osallistui peräti 10 taideharrastajaa.

Leirin ajankohdaksi on vakiintunut heinäkuun toinen viikonloppu ja sen leiriläiset ovat varanneet allakkaansa vuosi toisensa jälkeen. Tämänkertainen leiri oli tarkoitus pitää Limingan ihanassa Arboretumissa, mutta itikoiden valtava määrä ajoi leirin sisätiloihin. Oivat tilat löytyivät taidekoululta, ja mikäpä sen parempi paikka olis ollutkaan maalareille. Kiitos Ari Karvoselle!

Edullinen ja maukas ateria haettiin (Paavo haki) Limingan portin keittiöltä ja pullakahvitkin juotiin välillä.

Kiitos osallistujille ja Paavo-sihteerille, joka toimi leirin järjestelijänä ja puuhamiehenä!

HOX! HOX! HOX HOX

Taideleirin paikka ja aika muuttunut!

Leiri pidetään Limingan taidekoulun nk. "rukoushuoneella" 9.-10.7.
Leiri alkaa lauantaina 9.7. klo 10.00 ja jatkuu suunnuntaina klo 10,00, Osallistumismaksun voi maksaa paikan päällä. Ateriat (itse kustannettava, hinta 10,50€/ateria) haetaan molempina päivinä Limingan Portista.

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

....................................


TULE TAITEILEMAAN
KANSSAMME !

Ala-Kestilän Arboretumissa monitaiteellinen yhdistyksemme taiteili vuonna 2015 soittaen, laulaen ja lausuen.
Nyt, 8.-9.7, olemme valinneet upean kesäisen Arboretumin uudelleen taiteilumme miljööksi, Tällä kertaa maalten ja valokuvaten. Myös runot ja laulut ovat tervetulleita välipaloja taiteilumme piristeeksi.

Toivomme runsasta osanottoa ja kaunista säätä. Paviljonki tosin tarjoaa taiteilulle suojaa, mikäli sää ei meitä suosi. Sihteerimme mukaan ilmoittautujia on jo 8, mutta mukaan mahtuu. Ilmoittautua voi kesäkuun loppuun saakka.

Leirillä me olemme itsekukin ohjaajia ja siksi myös leirin hinta on aika alhainen. Se kattaa ainoastaan paviljongin vuokramenot.


KUTSU TAIDELEIRILLE

Perinteinen taideleirimme järjestetään heinäkuun toisen viikonlopun aikana, eli pe-la 8.-9.7.2022. Aloitamme 8.7. klo 10.00 ja leiri päättyy 9.7. kl0 15.00. Leiripaikkamme on ihana Arboretum, Suomen kolmanneksi vanhin puulajipuisto, joka sijaitsee Limingan Ala-Kestilässä - Liminkajoen varrella.

Leiriläisten käyttöön olemme varanneet puistossa sijaitsevan paviljongin, joka toimii ruokailu- ja levähtämispaikkana, Paviljongissa on myös grillaamismahdollisuus. - Sateen sattuessa voimme taiteilla myös paviljongissa. (Ota mukaan suojapapereita!)

Tämän leirin erikoisuutena on omatoiminen taiteilu ilman opettavaa ohjausta - nautimme leiristä ja yhdessätaiteilemisesta - toinen toistamme opastaen. Siksipä leirin hinta onkin 10€/jäsen ja 15€/ei jäsen. (maksulla katetaan paviljongin vuokra).

Osallistujat varustautuvat ulkona maalaamiseen maalausvälineillä, telineellä ja istuimella, (Muista ottaa mukaan kannellinen astia, pensselien putsaamista varten. Tärpättejä yms. aineita ei saa kaataa maahan)

Ruoan tilaamme molempina päivinä tarpeen mukaan paikalliselta yrittäjältä, joka tuo ruoan Arboretumiin. Jokainen maksaa itse ateriansa.

Osallistumismaksun voit maksaa joko paikan päällä tai yhdistyksen tilille FI56 5233 0820 0684 82, käytä viitenumeroa 149.

Ilmoittaudu kesäkuun loppuun mennessä sihteeri Paavo Niskasaarelle joko puhelimitse 040 5740 736 tai sähköpostitse paavo.niskasaari@gmail.com.

VUOSIKOKOUS VALITSI TOIMIHENTILÖT
ANJA GARANVÖLGYI PUHEEJOHTAJAKSI


Yhdistyksen yhdestoista vuosikokous pidettiin Limingan taidekoululla 9.5.2022. Paikalla oli kahdeksan yhdistyksen jäsentä.

Vuosikokouksen avasi varapuheenjohtaja Anja Garanvölgyi, jonka jälkeen kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Eero Mattila ja sihteeriksi Paavo Niskasaari,

Kokous valitsi toimihenkilöt vuodelle 2022:

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin

ANJA GARANVÖLGYI
(Liminka)

Garanvölgyi on yksi yhdistyksen perustajajäsenistä ja toiminut mm. 8 vuotta yhdistyksen sihteeri-rahastonhoitajana ja vuoden 2021 varapuheenjohtajana sekä huolehtii kotisivujen ylläpitämisestä.

Hallitukseen jäseniksi nimettiin

MAIJA AHOLA (Liminka)
TERTTU HÄKKINEN (Oulu)
PIRKKO MOISANDER (Liminka)
PAAVO NISKASAARI (Tyrnävä)

varajäseniksi
MARJA-LIISA JÄÄSKELÄINEN (Kempele) ja
HELENA SYDÄNMETSÄ (Oulunsalo)

Toiminnantarkastajaksi valittiin
EERO MATTILA (OUlu) ja
varatoiminnantarkastajaksi HILJA ALASUVANTO (Kempele)

Jäsenmaksu on edellisvuosien tapaan 15 €.



PIRKOLLE KIITOKSIA JA KUKKIA

Kiitos Pirkko Mattilalle monen vuoden kestäneestä kirjoittajapiirimme
ammattitaitoisesta ohjauksesta!

Toivomme sinulle pikaista paranemista ja hyvää kevään jatkoa!
Kiitos myös Eerolle monissa tapahtumissa ottamistaan kuvista, jotka saimme muistitikulle tallennettuina muistoksi.

Ilahduttakoon teitä pitkään tämä komea orkidea, jonka toimme teille yhdistyksemme tervehdyksenä ja kiitoksena, minä ja Tibor. Toivottavasti näemme teidät usein tapahtumissamme tulevaisuudessakin.

PS. Helena Sydänmetsä on lupautunut ainakin tämän kevään kirjoittajapiirien ohjaajaksi.

ONNEA PAAVOLLE!

Onnea Paavoa !

Yhdistyksen edustajina Pirkko Moisander, minä (Anja Garanvölgyi ja mieheni Tibor kävimme näyttelyn avajaisissa onnittelemassa monitaiteellista yhdistyksemme sihteerinä toimivaa Paavoa kukkasin.

Kiitokset Paavon Anneli-vaimolle makoisista pullakahveista!

Näyttely on avoinna Kempeleen kirjastossa Zeppeliinissä (3. kerros) maaliskuun ajan. Kannattaa käydä tutustumassa. Siellä on myynnissä myös Paavon julkaisemat kolme satukirjaa, joista uusi on ilmestynyt vasta kuukausi sitten.

PAAVO KUTSUU TAIDENÄYTTELYYNSÄ

Monitaiteellinen sihteerimme Paavo Niskasaari toivottaa Sinut tervetulleeksi
taidenäyttelynsä avajaisiin Kempeleen kirjastoon (Zeppeliini, 3.kerros) tiistaina
8.3. klo 12 -15.
Taidenäyttelyn lisäksi myynnissä on myös Paavon satukirjoja, joista uusin on ilmestynyt n. kuukausi sitten. Tarjottavaakin on, ihanaa - Annelin leipomaa kotipul-laa kahvin kera ym. virvokkeita.


Tervetuloa ihailemaan Paavon taidetta!

VUOSI ON VAIHTUNUT -
TOIVOTTAVASTI PAREMPAA TIEDOSSA


Vuosi on vaihtunut jo pian kaksi kuukautta sitten. Korona on edelleen vaikeuttanut toimintaamme, mutta hallituksen kokouksen toki olemme pitäneet puolittain etäkokouksena 25.1.2022.


Sihteeri on lähettänyt siitä tiedotteen 3.2., joten jäsenistö on tietoinen tehdyistä päätöksistä ja toiminnallisista muutoksista, joita jouduimme tämän koronatilanteen vuoksi tekemään.

Kirjoittajapiiri kokoontuu näillä näkymin 14.3. Limingan taidekoululla (kuten ennenkin) klo 15.00. Sitä ennen pidämme hallituksen kokouksen, siis klo 14.00. Kirjoittajapiirin vetäjänä toimii vankan kokemuksen omaava Helena Sydänmetsä, sillä kirjailija Pirkko Mattila on ilmoittanut vetäytyvänsä tehtävästä sairauden vuoksi. Toivomme Pirkolle pikaista paranemista.
Helena lähettää pikapuoliin etätehtävät.

Sydämellisesti tervetuloa te kaikki - nyt voimme vihdoin kokoontua - eikö se ole ihanaa! Tapaamisiin taidekoululla!


AJANKOHTAISTA 2021

MUUTOKSIA KOKOONTUMISIIN

Pahentuneen koronatilanteen vuoksi joudumme siirtämään kokoontumisiamme tuonnemmaksi - ainakin kuukaudella, Ilmoitamme myöhemmin seuraavista kirjoittajapiirin kokoontumisista samoin kuin muista tapaamisista sekä täällä kotisivuilla että sähköpostitse jokaiselle henkilökohtaisesti,

ETAPPI II -lehti on päätetty julkaista keväällä 2022, ja lehden toimikunta on kokoontunut 15.11. suunnittelemaan lehden toimittamista ja sisältöä.

Sihteerillemme Paavo Niskasaarielle toivotamme
silmäleikkausesta (31.12.2021) pikaista toipumista!


JÄSENISTÖLLE NÄIDEN UUTISTEN MYÖTÄ:

H Y V Ä Ä L O P P U V U O T T A JA

O N N E L L I S T A J A U U T T A V U O T T A !

PIKKUJOULUJUHA ONNISTUI -
JA KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA


Yhdistyksen pikkujouluväki Oulun Automuseolla 27.11.2021 Kuva: Jukka Kärki

"Hyvää iltaa, hyvää iltaa itsekullekin säädylle, sekä isännill´että emännill´, jokaiselle kuin talossa on.

Ja me toivotamm´ja me toivotamm´; Onnellista ja hyvää Joulua ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkeimme ylitse käy!"
Herodes - Maija Ahola, Knihti, hänen palvelijansa - Anja Garanvölgyi,
Muriaanien kuningas - Eero Mattila ja tähtipoika Mänkki - Sauli Ahola. Kuvan otti Jukka Kärki.

Yhdistyksen hallituksen päätöksiä 8.11.

- Kirjoittajapiirin toiminta jatkuu. Seuraava kokoontuminen on 10.1.2022 klo 15.00 Limingan taidekoululla. Tervetuloa!
- Yhdistyksen joulujuhla järjestetään lauantaina 27.11. klo 15.00 Oulun Automuseolla. Jouluaterian hinta jäsenille 10€ (yhdistys sponsoroi 10€) ja ei jäsenille hinta 20€. ILMOITTAUDU 22.11. mennessä sihteerille - ilmoita myös ruokarajoitteesi. Mkasu: joko paikan päällä rahastonhoitaja/sihteeri Paavo Niskasaarelle tai ennakkoon yhdistyksen tilille FI56 233 0820 0684 82, viite nro 217.
Tuo mukanasi n. 5€:n hintainen arpajaislahja.

- Taidenäyttely Caritas Metsolankartanon galleriatilassa maaliskuussa 2022.

- Etappi 2 -lehti julkaistaan. Lehdelle nimettiin toimikunta:
päätoimittaja/toimikunnan puheenjohtaja Anja Garanvölgyi, toimitussihteeri Paavo Niskasaari ja jäsenet Terttu Häkkinen, Tuula Kärki ja Helena Sydänmetsä.

- Seuraava kokous 10.1.2022 klo 14.00 Limingan taidekoululla.

--------------------

Kirjailijayhdistyksen tiedote
KIRJOITUSKILPAILUJA:

- Ihanat kirjat -kirjoituskilpailu - päättyy 31.1.2022
- Teos, joka muutti minua -kirjoituskilpailu - päättyy 31.12.2021
-S & S:n kirjoituskilpailu, Kirjalliset ystävät, yhdotusten tulee olla perillä 31.12.2021
-Pullopostia mereltä - Meripäivien kirjoituskilpailu - päättyy 28.2.2022
- J.H.Erkon kirjoituskilpailu - päättyy 31.3.2022

Katso näistä kilpailuista tarkemmat tiedot netistä.

LIISA EKLUND - RAKAS MONITAITEELLINEN
YSTÄVÄMME SAI IÄISYYSKUTSUN 25.9.2021

Yhdistyksemme hallituksen kunnioitettu jäsen, monitaiteellinen ja aktiivisesti yhdistyksen toimintaan osallistunut Liisa Eklund (s. 31.12.1945) sai 25.9.2021 kutsun Taivaan kotiin.

Yhdistyksen hallituksen kokouksen alussa 4.10. pidettiin rakkaan Liisa-ystävän muistolle HILJAINEN HETKI.

Liisa siunataan läheisten läsnäollessa, joten yhdistyksemme lähetti Liisan omaisille suruadressin.

Hyvää taivasmatkaa Liisa!

Oulun ympäristön kynäilijät ry ja sen koko jäsenistö

TAIDELEIRIN 14.-15.7.2021 SATOA

Taideleiri toteutui, kun kymmenen maalausta harrastavaa ilmoittautui taideleirille. Ohjaajaksemme saimme taiteilija Hyrki Poussun ja tässä tulos. Vain yksi taulupuuttuu kuvasta.

Taideleirin ehtoinen emäntä, hallituksen jäsen Tuula Kärki loihti maalareille maittavat ateriat ja päiväkahvit lisukkeineen. Kiitos leiriläisille, Tuulalle, onnistuneista järjestelyistä sihteeri Paavo Niskasaarelle ja ennenkaikkea leirin taiteellisesta ohjauksesta vastanneelle Jyrki Poussulle!

T A I D E L E I R I

Limingan taidekoululla14.-15.8.-21

Aloitamme syyskauden taiteilemalla Limingan taidekoululla 14.-15.8.
mikäli leirille ilmoittautuu 10 osallistujaa.

Opettajana toimii molempina päivinä 4 tunnin ajan Pekka Homanen klo 10 -14. Sen jälkeen maalaamista voi halutessaan jatkaa itsenäisesti vielä pari tuntia.

Kahden päivän kurssimaksu, johon sisältyy opetus ja tilat, oh 73€/hlö, josta yhdistys sponsoroi 41 €/jäsen. Myös ei jäsenet voivat osallistua leirille, hinta on heille 73€.

Hallituksen jäsen Tuula Kärki keittää edulliseen omakustannus-hintaan lounasruoan, joka nautitaan klo 12.00 sekä päiväkahvit klo 14.

Ilmoittaumiset viimeistään10.8. mennessä sihteeri Paavo Niskasaarelle sähköpostilla paavo.niskasaari@gmail.com tai puhelimitse 040 5740 736.
ilmoittautumisen yhteydessä kerro mahdollisesta ruoka-allergiastasi.

Sihteeri antaa myös lisätietoja kurssista.

Huom! Jokainen tuo tullessaan maalaustarvikkeensa. Taidekoulun maalikauppa on tuolloin kiinni.

YHDISTYKSEN 10-VUOTISJUHLAN
AKTIIVISET MERKKIHENKILÖT

VIENO JA LAURI MYLLYLÄ
K U N N I A J Ä S E N I K S I


Ydistyksemme hallituksen 3.5. tekemän päätöksen mukaisesti Vieno ja Lauri Myllylä on kutsuttu yhdistyksemme 10-vuoden juhlavuoden merkeissä yhdistyksen kunniajäseniksi.

Tänään, 19.5. puheenjohtaja Maija Ahola, Pirkko Mattila ja Anja Garanvölgyi kävivät ojentamassa Vienolle ja Laurille juhlallisesti kukkien kera KUNNIAJÄSEN-DIPLOMIN. Molemmat ovat yhdistyksemme aktiivisia perustajajäseniä. Kunniajäseninä he voivat osallistua kaikkiin yhdistyksen toimintoihin vointinsa mukaan.

Onnea ja sydämelliset kiitokset Vienolle ja Laurille suuriarvoisesta yhdistyksemme toimintaan osallistumisesta ja tukemisesta.

Toivotamme teille hyvää vointia ja toivomme näkevämme teidät usein tapahtumissamme.

Oulun ympäristön kynäilijät ry:n hallitus ja jäsenkunta onnittelee!

MAIJA AHOLA JATKAA HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJANA

Yhdistyksen vuosikokouksessa 3.5.2021 hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet ja toimihenkilöt:

Maija Ahola, puheenjohtaja /Liminka
Anja Garanvölgyi, varapuheenjohtaja/ Liminka
Paavo Niskasaari, sihteeri/rahastonh./ Tyrnävä
Liisa Eklund, Liminka
Tuula Kärki, Ruukki
Terttu Häkkinen, Oulu
Helena Sydänmetsä, Oulunsalo

Tilintarkastajiksi valittiin Pirkko Mattila ja Eero Mattila, Oulusta.

JÄSENMAKSU on edelleen 15€.


MININOVELLIKILPAILUN STIPENDIT JAETTIIN

Onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!


Tänään 23.4. , eli kansainvälisen kirjan ja ruusun päivänä juhlistimme Limingan taidekoululla yhdistyksemme 10v.-juhlavuotta ja palkitsimme raadin ja päätuomari Tapani Töllin 3 parhaimmaksi rankkaamaa mininovellia. Onnea voittajille:
Leena Kaarlelalle (Syksyisellä pellolla), Marjatta Väänänen (Anni) ja Kaj Hätälä (Ruletti pyörii).
Kiitos myös kaikille 70 mininovellikipailuun osallistuneelle. Moni oli osallistunut kilpailuun kahdella novellilla, joten nivelleja kertyi kaikkiaan 90 kpl, Kaikista mininovellikilpailuun osallistuneista mininovelleista on tarkoitus myöhemmin koota julkaisu.

Kuvassa etualalla toiseksi sijoittunut Marjatta Väänänen Rantsilasta ja kilpailun voittanut valkohuivinen Leena Kaarlela Laakkolasta, Kaj Hätälälle ei päässyt mukaan tilaisuuteen.

Moninovellikilpailun kolmanneksi parhaan tekstin kirjoittaja Kaj Hätälä ei päässyt stipendien jakotilaisuuteen, joten hänelle toimitettiin stipendi todistyksineen myöhemmin.

Kuvassa Kaj esittelee saamaansa todistusta.

Kiitos Kaj osallistumisestasi ja menestystä edelleen.

MININOVELLIKILPAILUN ESIRAADIN PÄÄTÖS:
Nämä 10 mininovellia selviytyi jatkoon

Esiraadin jäsenet saivat maaliskuun alussa tutustuttavakseen Mininovellikilpailuun osallistuneet teokset ja kokoontuivat 26.3. käsittelemään ehdokaskirjoituksia. Esiraati kiitteli kilpailun osallistujamäärää ja mininovellien korkeaa tasoa. Mininovellien aiheet ja käsittelytapa olivat monipuolisia ja monimuotoisia. Kilpailulle on selvästi kysyntää ja ehkäpä juuri mahdollisuus osallistua lyhyemmällä tekstillä rohkaisi ihmisiä mukaan. Toisaalta rajattu tekstimäärä asettaa haasteensa kilpailuteksteille; olennainen tunne ja toiminta tulee tiivistää ja saada lyhyessä hetkessä aikaan reaktio lukijassa.

Myös koronapandemian vaikutukset näkyivät esiraadin mukaan teksteissä. Monissa teksteissä toistui yksinäisyyden teema. Eristettynä ollessa ihmisten tarve olla jollakin tapaa yhteydessä toisten ihmisten kanssa kasvaa edelleen ja kirjoitettu teksti on luonteva ja turvallinen tapa hakea kontaktia ja lohtuakin.

Novellit herättivät mm. seuraavia ajatuksia ja tuntemuksia esiraadin jäsenistössä:

mukava lukea, tarina koskettaa, kristallisoitunut, kielioppi/murre/slangi, elämän maku, runollinen, naturalistinen, elämän kokemus, -kosketus, koominen, traaginen, taiteellinen, filosofinen, ajankohtainen, erilainen, monenlainen, inhimillinen, haastava, rikaskielinen, rytmi, jaksotus

Esiraadin päätöksellä Mininovellikilpailun loppuvaiheeseen etenevät seuraavat novellit:

Nro 1 a) Tahtoisin niin

Nro 2 b) Dynamiikkaa tehosäätöön

Nro 22 a) Anni

Nro 23 b) Tyttö

Nro 30, Syksyisellä pellolla

Nro 53 b), Episodi

Nro 56 a), Kirkko

Nro 58 b), Ruletti pyörii

Nro 60 b), Kunnianosoitus raivaajapariskunnalle

Nro 67, Kurkien huuto


Liminka 26.3. 2021

Anna-Kaisa Järvi, Ari Karvonen, Janne Nevala

----------------------------------------------------------------

Näistä kymmenestä mininovellista kilpailun päätuomari Tapani Tölli valitsee kolme parasta, joille jaetaan stipentit 23.4. Limingan taidekoululla.


MININOVELLIKILPAILUUN 90 NOVELLIA

Mininovellikilpailuun saapui määräaikaan mennessä 70 kirjoittajalta kaikkiaan 90 mininovellia. Kirjekuoret avattiin ja luetteloitiin 3.3. pidetyn hallituksen kokouksen jälkeen. Novellit monistettiin esiraatilaisille luettavaksi. Lukuaikaa raatilaisilla on 8.4. saakka, jonka jälkeen esiraadin valitsemat 10 parasta lähtee päätuomari Tapani Töllille arvioitavaksi ja 3 palkittavan novellin nimeämiseksi 16.4. mennessä.

Yhdistyksen hallitus kokoontuu 19.4. ja avaa näiden palkittujen novellien kirjoittajien yhteystietokuoret, jolloin selviää nimimerkin takana olevat palkittavat kirjoittajat. Heille lähetetään kutsu vastaaonottamaan stipendi. Tilaisuus järjestetään 23.4. klo 14.00 Limingan taidekoululla (koronarajoitukset huomioiden).

Terttu Häkkisen taidetta esillä Oulussa

Terttu Häkkisen taidenäyttely 4.1 - 8.2 2021
Taide ja kehys Jokelan näyteikkunassa
Oulussa, Aleksanterinkatu 16

Avoinna ma-pe 10.00 - 17.30
la 10.00 - 14.30

Käykääpäs tutustumassa näyttelyyn!

10 -vuotisjuhlan kunniaksi yhdistyksemme julistaa

M I N I N O V E L L I K I L P A I L U N

Kilpailu on avoin yhdistyksen jäsenille ja Pohjois-Pohjanmaalla asuville harrastajakirjoittajille.

Aihe on vapaa. Yhdeltä kirjoittajalta enintään kaksi novellia.
Mininovellissa saa olla enintään 1000 merkkiä ja teksti tulee kirjoittaa 1,5 rivinvälillä 12 pisteen fonttikoolla.

Novellit lähetettävä postitse nimimerkillä varustettuna 28.2.2021 klo 16.00 mennessä yhdistyksen sihteeri Paavo Niskasaarelle, os. Jyväkuja 6, 91800 TYRNÄVÄ.

Kirjoittajan nimi yhteystietoineen ilmoitettava kuoren sisällä suljetussa kuoressa.

Kilpailun esiraati, johon kuuluvat Anna-Kaisa Järvi, Ari Karvonen ja Janne Nevala, valitsee kilpailuun osallistuneista novelleista mielestään 10 parasta. Näistä päätuomari Tapani Tölli valitsee kolme palkinnolle sijoittuvaa novellia.

Palkinnot: 1. palkinto 200 €, 2. palkinto 100 € ja 3. palkinto 50€

Tulokset julkistetaan ja palkinnot jetaan Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.2021 myöhemmin ilmoitettavassa paikassa.

Novelleista kootaan myöhemmin mahdollisesti kokoelma.


Oulun ympäristön kynäilijät ry:n hallitus

Yhdistyksen ensimmäinen
Etappi-niminen lehti on ilmestynyt

Yhdistyksen toiminnan 10. toimintavuosi täyttyy vuonna 2021. Sen kunniaksi yhdistys on julkaissut Etappi-nimisen lehden, johon on koottu kuvavälähdyksiä yhdistyksen toiminnasta näiden 10 vuoden ajalta. Lehdessä on myös jäsenten omia kirjoituksia ja kuvia heidän taideteoksistaan samoin kuin yhdistykselle tärkeiden yhteistyökumppaneiden kirjoituksia.

Lehti jaetaan ilmaiseksi kaikille lehteen kirjoittaneille ja myös jäsenmaksunta maksaneille. Lisäkappaleita järenistö saa ostaa 2 €/kpl.

Lehden toimituskunta:
päätoimittaja Anja Garanvölgyi
toimitussihteeri Paavo Niskasaari
jäsenet: Terttu Häkkinen ja kutsuttuna yhdistyksen puheenjohtaja Maija Ahola.

Lehti on painettu Punamustan kirjapainossa Oulussa.


KIRJOITTAJAPIIRIN toiminta

Kirjoittajapiiri jatkaa kirjailija Pirkko Mattilan ohjauksessa Limingan taidekoululla, Seuraava kokoontuminen on
ma 15 .2.2021 klo 15.00. Ennakkotehtävä tapahtumasivulla.

Yhdistyksen hallitus kokoontuu samana päivänä ja samassa paikassa klo 14.00. Tervetuloa!

Lue lisää tapahtumasivulta!