Yhdistyksemme jäsen, sihteeri ja rahastonhoitaja Anja Garanvölgyi on kirjoittanut muistelmateoksen Limingan kunnan ensimmäisestä kunnanjohtajasta Hannes Kankaasta. Kirjan julkaisujuhla oli 27.11.2014.
PITÄJÄNNEUVOS-kirjaa voi ostaa teoksen kirjoittajalta, Anja Garanvölgyiltä, p. 050 4096 727, anja.garan@kolumbus.fi, Aino ja Hannes Kankaalta, p. 08 381 819, Limingan kunnantalolta Mikko Ihalaiselta ja Tyrnävän kunnantoimistolta Sekä Limingan K-kaupasta. Hinta on 30 euroa.
*****************************
Oulun ympäristön kynäilijät ry:n runokilpailun voitto Turkuun
Oulun ympäristön kynäilijät ry järjesti valtakunnallisen runokilpailun 1.6. – 30.9.2014. Kilpailun teema "Yhteisellä matkalla" jatkoi yhdistyksen viime vuonna julkaistun ”Yhteisellä tiellä” –antologian teemaa. Kilpailu sai suuren suosion. Kilpailussa mukana oli yhteensä 186 runoa.
Pia Ronkainen ja Aili Lipponen. Kuva: Pirkko Moisander
Yhdistyksen toimikunta valitsi näistä 10 parasta runoa, joista päätuomarina toiminut kirjailija ja kriitikko Pia Ronkainen valitsi 1., 2. ja 3. palkinnonsaajat.
Palkintojenjakotilaisuus järjestettiin Limingan kirjastolla lauantaina 29.11.2014 klo 13.00. Palkituista paikalle oli päässyt oululainen Aili Lipponen, joka sijoittui 2. sijalle.
Ensimmäisen palkinnon voitti Lasse Pouru Turusta runolla "Heijastuksia kosmillisen harhan tasolla I: omnia mea mecum porto". Lasse Pouru kertoo itsestään näin: ”Olen 27-vuotias turkulainen kirjoittaja. Kirjoitan enimmäkseen sellaisia novellin ja esseen välillä tasapainoilevia juttuja, kai ne ovat jonkinlaista hillittyä absurdismia. Tekstejäni on julkaistu mm. Kultakuoriainen-lehdessä ja Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen antologioissa. Nyt viime aikoina olen aloitellut kollaasiromaania. Kirjoittamisen lisäksi puuhastelen musiikin ja ohjelmoinnin parissa. Tykkään kovasti kaktuksista.” Lasse Pouru on myös saanut kunniamaininnan J. H. Erkon kirjoituskilpailussa vuonna 2011.
Toisen palkinnon voitti Aili Lipponen Oulusta runolla ”Okalintu”. Aili Lipponen kertoo kirjoittamisharrastukseen näin: ”Olen harrastelijakirjoittaja. Eläkkeellä ollessani olen kirjoittanut Kansalaisopiston Seniorikirjoittajien ryhmässä ja sen jälkeen Oulu-opiston Säkeen ylittäjät -ryhmässä Pirkko Böhm-Sallamon opastuksella. Runoanalyysit ja ohjeet runojen kirjoittamiseen antavat paljon. Mielenkiintoinen on sanojen maailma. Se antaa vireyttä mielelle, sisältöä elämään. Toivon voivani jatkaa harrastustani edelleen.”
Kolmannen palkinnon voitti Piia Syrjäaho Tammelasta runolla ”Fragmentteja liekeistä ja varjoista”. Hän kertoo kirjoittamisestaan seuraavaa: ”Olen 40-vuotias hämäläinen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Olen kirjoittanut aina, nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti, satunnaisia fragmentteja epämääräisiin vihkoihin. Vähitellen tekstini alkavat elää omaa elämäänsä ja täydentyvät kokonaisiksi runoiksi ja lauluiksi. Kirjoittaminen on minulle elämänhallintakeino; tekstini syntyvät elämästä ja vastavuoroisesti ylläpitävät sitä. Maailma ympärilläni on muusani, erityisesti luonto, mutta tietysti myös ihmiset. Vaikka virike tulee ulkoapäin, tekstini kääntyvät helposti keskeislyriikaksi, ja näin ne ovatkin täynnä vuorovaikutusta. Voisinko elää ilman runoutta? Voisinko elää ilman kirjoittamista? En.” Piia Syrjäaho on julkaissut yhden omakustanteen, nuortenromaanin nimeltä Ihan sukkana. Tarina tytöstä ja koripallosta (PoD, 2011). Hänen tekstejään on mukana myös useissa antologioissa.
PALKITUT RUNOT JA ARVIOT LÖYTYVÄT VASEMMASTA REUNASTA KOHDASTA RUNOJA, AFORISMEJA TAI TÄTÄ LINKKIÄ KLIKKAAMALLA.
Oulun ympäristön kynäilijät ry:n hallitus palkinnonsaajan kanssa. Kuva: Pirkko Moisander.
Takarivissä vasemmalta oikealle: Heidi Rundgren, Maija Ahola ja Liisa Eklund.
Eturivissä vasemmalta oikealle: Terttu Häkkinen, Aili Lipponen ja Anja Garanvölgyi.
.............................
Runokilpailulla suuri suosio











"Näetkö, tunnetko?
metsä palaa kyläämme.
Pellon läpi, lähteen yli
se etsii polkua.
Monta aikakautta se ohittaa
matkallaan taloomme
iltaisin metsä kostutti
Jälleen taideleiriä suosi helteinen sää
"Ars longa, vita brevis", eli "taide pitkä - elämä lyhyt", totesi yhdistyksemme puheenjohtaja Maija Ahola johdattaessaan taideleiriläiset Liminganlahden Luontokeskuksessa taiteilemaan 5.-6.7.
Kuvassa ohjaaja Niina Kela sekä taideleiriläiset Kaisa Ylilauri ja Maija Ahola lintutornissa etsimässä maalauskohdetta. Kuvan otti Marja Talvi.
Ensi kertaa taideleirillä oli myös kirjallisuusosio, jota ohjasi äodonkielen lehtori Maija Ahola. Kirjallisuusosion ja koko taideleirin päätteeksi Inkeri Kaski esitti kirjoittamansa kuvaelman "Matkalla taideleirille".
Kiitos kaikille 12 mukana olleelle taiteen harrastajalle samoin kuin leirin ohjaajalle Niina Kelalle mukavasta leiristä!
........................................................
Saimme ystävänpäivätervehdyksen presidentin puolisolta,
rouva Jenni Haukiolta:
___________________________
KIRJOITTAJAPIIRI ALOITTI
Kirjoittajapiirissä tekstit syntyvät 5-10 minuutissa. Kynät sauhuavat
hetken ja sitten tarinat luetaan ääneen.
Kuva: Liisa Eklund
Järjestäjien yllätykseksi vuoden 2014 ensimmäiseen kirjoittajapiiriin saapui kaksitoista harrastajakirjoittajaa ja kirjaston kahvihuoneeseen piti käydä hakemassa lisää tuoleja. Heidi Rundgren ohjaus oli jälleen mielenkiintoinen, mutta myös haastava.
Esittelykierroksen jälkeen kirjoitettiin 10 minuutin teksti Heidin antaman sanan perusteella. Sanoja olivat mm. kallio, laulu, lintu, raha, suru, rakkaus ... Ihmeen hyvin jokainen näistä sanoista pienen tarinan kirjoittivatkin.
Seuraava kirjoitustehtävä oli kirjoitettava puolta lyhyemmässä ajassa, 5 minuutissa. Nyt saatin tarinalle alku: Eräänä päivänä näin... ja jokainen jatkoi tästä. Tulihan mielenkiintoisia tarinoita. Eräs oli nähnyt unen, toinen oli nähnyt tutun kuolinilmoituksen jne.
Kirjoittajapiiri kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 3.3. klo 17.00-19.00, Paikka on edelleen Limingan kirjasto, mutta nyt isommassa tilassa. Ennakkotehtävänä on kirjoittaa aiheesta yhden liuskan mittainen tarina aiheesta "Kun olin 18-vuotias".
Vapaa pääsy.
Tervetuloa mukaan!
.....................................................
Uusi kirja kummaltakin
Vieno ja Maija esittelivät uunituoreet teoksensa yhdistyksen hallituksen ensimmäisessä kokouksessa 13.1.2014. Vienoa onniteltiin kukkakimpun kera - Maijaa käytiin onnittelemassa jo aiemmin hänen kirjan julkistamistilaisuudessa.
Paljon onnea vieläkin kirjailijoille!
Ensimmäisen kerran kirjoja esitellään 28.1. Aleksinkulmassa. Esittelyssä on myös yhdistyksemme oma antologia Yhteisellä tiellä. Kaikkia näitä uusia kirjoja on saatavana ja niitä voi tilata joko suoraan kirjailijoilta itseltään tai tekemällä tilaus yhdistyksen sähköpostiin. Hinta on 20 euroa/kirja.
Kuva: Anja Garanvölgyi
Onnellista Uutta Vuotta 2014 !
..................................................................