Helena Sydänmetsä, Maija Ahola ja Heidi Haataja. Kuva: Anja Garanvölgyi
Oulun ympäristön kynäilijöiden vuoden viimeinen kirjoittajapiiri kokoontui
maanantaina 7.12.2015 Limingan taidekoululla.
Puheenjohtaja Maija Ahola kukitti piirin vetämisessä vuorotelleet
Helena Sydänmetsän ja Heidi Haatajan.
Maanantaina Helena inspiroi osallistujia kirjoittamaan mm. hai(na)ku-runoja.
Hai(na)ku on amerikkalaisen Eileen Tabiosin kehittämä yksinkertainen
runomitta, jossa ensimmäisellä rivillä on yksi, toisella kaksi
ja kolmannella kolme sanaa.
Ohessa muutama Heidi Haatajan kirjoittama hai(na)ku-runo
avaruus
ääretön kaukana
on meidän keskellä
riemu
yllättävä ilo
anna sen tapahtua
meri
ei vaikene
vaikka jäätyy pian
rakkaus
näkyy teoissa
tee myös sanoja
vesi
elämän lähde
kunnioita ja hoida
Oulun ympäristön kynäilijöiden kirjoittajapiiri kokoontuu
seuraavan kerran maanantaina 11.1.2015 Klo 17.30
Limingan taidekoululla, os. Arvolankuja 2.
Ohjaajana kirjailija Pirkko Mattila. Tervetuloa mukaan!
Kuva: Anja Garanvölgyi
olemassaoloni pyhyys
kaikki tuulet otsallani
silmämäärä ulappaa
saaret nousevat merestä, väreilevät
mökit kasvavat, kutistuvat
taivas mereen
Helena Sydänmetsä
Oulun ympäristön kynäilijät ry:n hallituksen jäsen Helena Sydänmetsä on julkaissut elokuussa 2015 ensimmäisen runokokoelmansa nimeltä Hyökyy seitsemäs aalto (76 sivua).
Suuret onnittelut Helenalle!
Kirjaa voi tiedustella suoraan runoilijalta joko puhelimitse 044-9746658 tai sähköpostitse helena.sydanmetsa@gmail.com. Kirjan hinta on 12 euroa. Kirjaa voi ostaa myös Booky.fi -nettikaupasta.
tämä on kirjoitettu
tutuille rannoille
tuntemattomille tuulille
ikiaikaisille kallioille
lokkien siiveniskuille
loputtomalle kohinalle
suolan tuoksulle
unohtumattomuudelle
kaiken syvyyksiin
Helena Sydänmetsä
Kuva: Heidi Haataja
SYDÄMELLISET ONNITTELUT HEIDILLE JA JARI-PEKALLE!
Varapuheenjohtajamme Heidi Rundgren on mennyt naimisiin pitkäaikaisen ystävänsä ja asuinkumppaninsa, Jari-Pekka Haatajan kanssa. Siitä sydämelliset onnentoivotukset uudelle avioparille. Heidin nimi on siis muuttunut. Häntä voi nykyään tituleerata rouva Heidi Haatajaksi.
Heidin saa kiinni edelleen samasta sähköpostiosoitteesta kuten ennenkin. Kaikkien hallitusten jäsenten ja sihteerin yhteystiedot löytyvät tältä Yhteystiedot-sivulta.
TAIDELEIRI GALLERIA 23 HEISKARISSA
Kuva: Pirkko Moisander
Katso kaikki taideleirikuvat Galleriastamme klikkaamalla tätä linkkiä!
Kynäilijät Oulun päivien kirja- ja taidemessuilla 13. - 16.6.2015
Kirja - ja taidemessuilla Oulun ympäristön kynäilijät ry:n pöydän takana häärivät Liisa Eklund ja Paavo Niskasaari. Myytävänä oli meidän antologia, postikortteja ja jäsenten taideteoksia. Vieressä istui puheenjohtajamme Maija Ahola, joka möi ja esitteli uusinta kirjaansa Ellin elämä maalla.
Kuvat: Heidi Rundgren
* Taideleiri on jälleen kesällä! Ilmoittaudu alla olevien ohjeiden mukaan.
KIRJOITTAJAPIIRIASIAA!
Edellisessä kirjoittajapiirissä aiheena oli synopsis eli tarinan tiivistelmä. Jos haluatte lukea aiheesta, suosittelen seuraavia artikkeleja:
Marken maailma: Käsikirjoituksen tiivistelmä
Käsikirjoittamisen oppimateriaalisivusto: Synopsis
Emme kuitenkaan piirissä tiivistäneet minkään tarinan synopsista vaan teimme päinvastoin. Tehtävänä oli laajentaa tarina tiivistelmästä. Jos haluatte jatkaa tehtävää kotona, tässä on tuon pienen tarinan tiivistelmä.
"Nainen on ystävänsä luona kylässä. Ystävä lähtee käymään sairaalassa. Nainen päättää leipoa kakun sillä aikaa. Kaapissa ei ole kananmunia. Nainen lähtee kävellen ostamaan kananmunia lähikaupasta. Nainen eksyy matkalla kauppaan. Tuntematon mies auttaa ja opastaa naisen perille. Nainen ostaa kananmunia ja kävelee takaisin ystävänsä luo tällä kertaa eksymättä. Nainen leipoo kakun. Naisen ystävä tulee sairaalasta takaisin vähän sen jälkeen, kun kakku on valmistunut. Nainen ja hänen ystävänsä keittävät kahvit ja syövät kakkua."
Kirjoittajapiiriläiset kirjoittivat tarinaa 20 minuuttia. Osa sai tarinan valmiiksi, osa pääsi vasta alkuun. Huomattiin, että vaikka periaatteessa tarinat ovat sama, yksityiskohdat tekevät tarinoista ihan erilaiset! Tarinasta voisi saada vaikka 14 sivun mittaisen. Toisaalta sen voi kertoa lyhyemminkin.
Seuraava kerta on maanantaina 20.4. Klo 17.00 Limingan taidekoululla, os. Arvolankuja 2. Tevetuloa!
Kotitehtävä on kirjoittaa kesäruno. Muutenkin olemme runollisia ensi kerralla. Ota mukaan jokin lempirunokirjasi. Luetaan runoja!
Terveisin kirjoittajapiirin vetäjä Heidi Rundgren
Kuva: Pääsiäisen pajunkissoja. Kuvan on ottanut myös Heidi.
*************
KIRJOITTAJASEMINAARIN TUNNELMIA 7. - 8.3.2015
Paula Jakunaho (oikealla edessä) ja kurssin osallistujat. (kuva Tibor Garanvölgyi)
Kiitos Paula Jakunaholle mahtavasta "Unelmat valloilleen" - hyvän mielen kirjoittajaseminaarista!
Terveisin seminaariin osallistuneet
Ohessa yksi runo, joka syntyi seminaarissa. Tehtävänä oli kirjoittaa Kevyesti kohoavan unelman resepti. Runo kertoo kuinka mahtavan tunnelman saimme kotiin vietäväksi kurssilta.
Etsi käsiisi rakkaus,
valitse iso pakkaus.
Ota kaapistasi kulho ja kauha,
ota sydämeesi ilo ja rauha.
Varaa kaikkeen paljon aikaa,
tilaa tulevaisuudesta taikaa.
Tee taikina hyvin ripeästi,
vaikka sattuisi käteen kipeästi.
Näytä kohoava unelma ystävälle,
kerro toiveesi, sano kyllä elämälle.
Kutsu mukaan itsesi juhlaan,
huuda: nyt minä iloa tuhlaan!
Maistele sekä anna muidenkin maistaa,
lauleskele ja anna auringon paistaa.
Heidi Rundgren
Seminaariväkeä vuodelta 2014. Lisää kuvia löydät Kuva-albumista.
*****************
Oulun ympäristön kynäilijät ry:llä on ensimmäinen Omat seinät -taidenäyttely Limingan kirjastolla koko tammikuun ajan.
Näyttelyssä on esillä 15 eri taiteilijan 61 maalausta, viiden kirjailijan kirjoja, yhdistyksen antologia, savi-/rakutöitä kolmelta taitelijalta ja yhdeltä käsityötaiteilijalta "Naiset kautta aikojen" -nukkeja.
Avajaisia vietettiin keskiviikkona 7.1.2015. Ohessa muutama kuva tapahtumasta. Kuvat on ottanut Jari-Pekka Haataja. Lisää kuvia löydät Kuva-albumistamme tästä linkistä: Omat seinät -näyttely 2015.






Onnellista Uutta Vuotta 2015 !