Yhdistyksemme puheenjohtaja, äidinkielen lehtori Maija Aholan
kirjoittaman kirjan "Ellin elämää maalla"
JULKISTAMISTILAISUUS
perjanataina 27.12. klo 18.00
Limingan seurakuntatalolla
Ellin elämää maalla on mielenkiintoisella ja elävällä tavalla kirjoitettu kuvaus Maijan (Elli) omasta lapsuusajasta sekä koulunkäynnistä. Kirja sopisi vaikkapa peruskouluissa luettavaksi.
Oulun ympäristön kynäilijöiden lähetystö onnittelemassa puheenjohtajaansa. Onnittelupuhetta pitämässä varapuheenjohtaja Pirkko Moisander.
Toimittaja Rita kumpulainen toimi sekä Maijan että kirjan kuvittaja Reijo Nissilän haastattelijana. Reijo Kertoi kirjan kuvittamisen olleen hyvin mielenkiintoinen tehtävä etenkin, kun kirja antaa oivan mallin siitä miten pieniä työtehtäviä antamalla lapsia tulisi palkita ja kasvattaa.
------------------
Maijan kirjan hinta on 20 euroa ja sitä saa Maijalta itseltään tai tilaamalla yhdistyksen sähköpostista.
..........................................................
Antologian
YHTEISELLÄ TIELLÄ
J U L K I S T A M I S T I L A I S U U S
Yhdistyksemme ensimmäisen "Yhteisellä tiellä"- antologian
lauantaina 30.11.2013 Heikki Sarvela -salissa klo 12.00.
yhdistyksen esimmäistä antologiaa Vanhan Ajan Joulu -tapahtumassa.
Haastattelijana toimi tapahtuman juontaja Jaakko Savilampi.
Arvat ja kirjat tekivät kauppansa.
Kuvat: Liisa Eklund
Yhteisellä tiellä –antologiaan on koottu Oulun ympäristön kynäilijät ry:n jäsenten tarinoita ja runoja sekä valokuvia ja kuvia maalauksista. Antologian nimi kuvastaa yhdistyksemme jäsenten yhteistä matkaa monitaiteellisella luovuuden tiellä.
Matkalla ollaan niin Suomessa kuin kaukana ulkomailla. Tekstit kertovat myös lapsuuden rakkaista kotimaisemista ja pihapiireistä sekä tämän päivän tavallisesta elämästä. Kodista lähdetään liikkeelle ja kotiin halutaan palata. Tarinat hehkuvat lämpöä ja maistuvat todelle. Runoissa maataan riippumatossa, ihmetellään luontoa tai eksoottista ympäristöä. Niissä pohditaan elämän tärkeitä kysymyksiä ja ollaan olemassa vahvasti aistien tässä hetkessä. Runomuotokuvissa katsotaan lempeästi ja samalla tarkasti ihmistä. Mukana on myös kirjoituksia kaikenlaisista sattumuksista ja erilaisista arkielämän ilmiöistä. Jokaisessa tarinassa ja runossa on vahvasti näkyvissä kirjoittajan oma tapa ilmaista itseään ja ajatuksiaan.
Tarinoiden ja runojen tunnelmaa täydentävät valokuvat sekä maalaukset, jotka ovat kirjoittajien omia töitä. Tervetuloa monipuoliselle poikkitaiteelliselle yhteiselle matkalle!
Antologian tekemisessä mukana olleet yhdistyksemme jäsenet: Maija Ahola, Anja Garanvölgyi, Timo Remes, Heidi Rundgren, Liisa Eklund, Vieno Myllylä, Lauri Myllylä, Pirkko Moisander, Marjatta Peräläinen, Elisa Kelhä, Anna-Maria Rönkkö, Helena Vähäsöyrinki, Pirkko Mattila, Eero Mattila, Terttu Häkkinen, Alli Kaski, Pentti Tuunainen, Pirkko Tuunainen, Terttu Välikangas, Rita Magga-Kumpulainen, Erkki Saikkonen, Anneli Tahkola ja Helena Sydänmetsä.
Antologian nimi- ja kansikuvakilpailu ratkesi
Antologian nimeksi tulee Yhteisellä tiellä. Nimiehdotuksen oli tehnyt Anja Garanvölgyi. Kaikkiaan nimiehdotuksia jätettiin määräaikaan mennessä 12 kappaletta.
Kansikuvaehdotuskilpailun voitti Maija Aholan maalaama kuva vanhasta Lumijoelle liikennöivästä linja-autosta. Kansikuvaehdotuksia oli määräaikaan mennessä tullut 11 kappaletta. Hallituksessa sovittiin, että Timo Remes suunnittelee kansikuvan lopulliseen muotoon Maija Aholan kuvan perusteella.
Kiitämme kaikkia kilpailuun osallistuneita
ja onnittelemme voittajia, jotka palkitaan myöhemmin.
..............................................................
KIRJOITTAJAPIIRI
Syyskauden ensimmäinen kirjoittajapiiri kokoontui 23.9. Limingan kirjaston kahvihuoneessa. Kuvassa Helena Sydänmetsä (oik.), Liisa Eklund, Timo Remes, Helena Vähäsöyrinki, Anneli Tahkola ja Anja Garanvölgyi kirjoittamassa 10 minuutin tekstiä aiheesta "minä olen, sinä olet".
Kuvan otti Heidi Rundgren.
Kirjoittajapiirin toinen kokoontuminen oli ma 14.10. Paikalla oli seitsemän kirjoittajaa, jotka harjoittelivat ohjaansa Heidi Rundgren johdolla dialogin kirjoittamista.
....................................................................
Yhdistyksemme järjestää ARSLimingan kanssa
RUNOKURSSI-ILLAN
keskiviikkona 6.11.2013 klo 17:30 - 20:00
Limingan taidekoulun päärakennuksessa (Arvolankuja 1).
Ohjaajana suomalainen runoilija, toimittaja, kirjoittajakouluttaja Tommi Parko.
Hän on opiskellut teoreettista filosofiaa, estetiikkaa ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa sekä informaatiotutkimusta Tampereen yliopistossa.
Kurssille mahtuu 10 opiskelijaa, joten nyt kurssi on nyt täynnä.
------------------------------------------------------
IHANAA TAITEILUA LIMINGASSA
Ihanan aurinkoisena sunnuntaipäivänä 25.8. yhdistyksemme järjesti
Taiteilua Limingassa -tapahtumaan liittyvän tapahtuman Ala-Kestilän Arboretumissa.
Pyöräretkeläiset olivat lähteneet Limingan torilta kohti Arboretumia puoli tuntia ennen tapahtuman alkua ja saapuivatkin hyvissä ajoin Arboretumin sisääntuloaukiolle, jossa kitaristi Janne Sihvo viihdytti tulijoita.
Janne Sihvo
Tervetulorunona Heidi Rundgren lausui minuuttinovellikilpailun voittaneen runonsa Maaäidin kutsu ja niin metsäpuiston esittely runo- ja lauluohjelmineen saattoi alkaa. Puistoa esitteli edellisvuoden tapaan metsätalousinsinööri Kyllikki Maaranto.
* Esittelyn jälkeen kokoonnuttiin auringonkukin ja taideteoksin koristeltuun grillipaviljonkiin, jossa pientä korvausta vastaan yhdistyksen puuhanaiset tarjoilivat mehua ja piparia. Tottakai tapahtumassa pääsi ostamaan myös arpoja - periaatteella "melkein jokainen arpa voittaa".
Aurinkoiselle grillimajan edustalle asetelluille penkeille istahdettiin ja Tiborin säestyksellä laulettiin pari yhteislauluakin.
Tapahtuman puuhanaiset: Pirkko Moisander, Liisa Eklund, Terttu Häkkinen,
Anja Garanvölgyi ja edessä Heidi Rundgren. Kuva: Tibor Garanvölgyi
Kiitos kaikille noin viidellekymmenelle mukana olleelle sekä tietenkin puupuiston
esittelijälle Kyllikki Maarannolle.
Kiitos kuuluu myös tapahtuman järjestelijöille sekä esiintyjille!
Te teitte tästä Arboretumin sunnuntai-iltapäivästä ainutlaatuisen ihanan.
Kuvat: Pirkko Moisander
___________________________________________
Yllätyspalkinnon voitti Irja Utriainen
Jokainen Arboretumissa kävijä sai muistoksi pienen lappusen, jossa oli jokin ajatelma ja yhdistyksen kotisivun osoite. Yhden tällaisen lappusen takana luki: "Olet voittanut yllätyspalkinnon" ja saat sen, kun soitat tässä ilmoitettuun numeroon.
Tänään, 3.10. yllätyspalkinto-lapun saaja ilmoittautui. Irja Utriainen aikoi kiinnittää ajatelma-lappusen jääkaappinsa oveen, kun huomasi, mitä lapun takana luki ja otti yhteyttä. Hän sai palkintonsa, Heidi Rundgrenin kirjoittaman Syntymä -runokirjan.
Onnea Irja!
Voittaneen lapun ajatelma:
"Monet käyttävät puolet ajastaan toivoen asioita, jotka heillä voisi olla,
elleivät he käyttäisi puolet ajastaan toivomiseen".
- Alexander Woollcott
----------------------------------------
Arboretum -tapahtumaa suunnittelemassa Anja Garanvölgyi (vas.), Liisa Eklund,
Vieno Myllylä, Terttu Välikangas, Heidi Rundgren ja Pirkko Moisander.
Yhdistyksemme osallistui
LUOVAN KIRJOITTAMISEN TEEMAPÄIVÄÄN
Kuvassa Pirkko Mattila ja sisarensa
Kuva: Heidi Rundgren
----------------------------------------------------------------
Oulun ympäristön kynäilijät ry on liittymässä valtakunnalliseen Kirjailijayhdistysten liittoon. Liiton ensimmäinen tiedote on jo tullut.
Se löytyy päävalikosta.
-----------------------------------------
Yhdistyksemme järjestää su 25.8. klo 15.00 alkaen tapahtuman Ala-Kestilän Arboretumissa (Limingassa). Tapahtuma liittyy Limingan kunnan järjestämään Taiteilua Limingassa -tapahtumaan. Lue tarkemmin Tulevia tapahtumia -sivulta.
---------------------------------------------------------------------
T A I D E L E I R I
5. – 7. 7. 2013
H a i l u o d o s s a
Taideleiriläisiä leirin avajaistilaisuudessa
Ensimmäisen päivän aikaansaannoksia
Taideleiriläinen Päivi Vähämetsä-Tuononen keskittymässä taiteiluunsa
Hailuodon rantamaisemassa.
Oulun ympäristön kynäilijät kiitti taideleirin ohjaajaa Niina Kelaa leirin
päätteeksi Hailuoto-mukilla.
Kuvassa vasemmalta Alli Kaski, Niina Kela, Maija Ahola ja Anja Garanvölgyi.
Kuvat: A. Garanvölgyi ja M. Talvi
Meren ihmettä maalauksiin Marjaniemessä
Oulun ympäristön kynäilijöiden taideleiri kokosi viime viikonvaihteena, 5.– 7.7., Hailuotoon Luotsihotelliin 17 osanottajaa. Moni tunsi toisensa jo aiemmin: tuttuja oltiin niin työuran kuin harrastusten askeltamisista mm. aiemmilta Hailuodon taideleireiltä. Anja Garanvölgyi ja Marja Rysä olivat tutustuneet jo 40 vuotta sitten musiikkiopistossa ja yksinlaulukurssilta sekä myöhemmin mm. julkisen juhlan vietossa Haukiputaalla, kumpikin oman vastuuosuutensa työstämällä.
- Pitäkää oma tyylinne, kehotti TaM Niina Kela teorialuentonsa jälkeen, kun väki jalkautui maalausvälineineen meren tuntumasta kuvattavaa hakemaan.
Illan palautetapaamisissa opettaja evästi kurssilaisiaan keinoilla, joilla kunkin maalauksen tasapaino tai koskettavuus lisääntyisi. Hänet oli mahdollista kysyä myös puhelimitse apuun, jos kuvanteko tuntui sitä vaativan.
Naapurukset Ester Vaara ja Marja Rysä olivat tulleet Oulusta. He ovat aiemmin maalanneet akvarelleja Marjan puutarhamokilla Markkuussa. Ester on ollut ikoninmaalari 40 vuotta. Sitä hän tekee talvisin, mutta kesän tullen hän tuntee poltetta keveään akvarellien toteutukseen.
Kalevalaisilla naisilla ideariihi
Oulun Ympäristön Kalevalaisiin Naisiin kuuluvat kurssilaiset, Vieno Myllylä Haukiputaalta ja Terttu Välikangas Oulusta, olivat tulleet taideleirille työstämään uutta ohjelmaa yhdistyk-selleen. Alkukeskustelujen jälkeen he ajoivatkin kylälle tapaamaan yhdistyskumppaneitaan, Kirsti Ojalaa ja Marjatta Kerästä, Kirstin lapsuudenkotiin. Siellä kukin sai ideariihessä omat riimittelytehtävät. Mietintämyssyssä kypsytettävää jäi kotitöiksi. Loppu Hailuodossa oloaika päätettiin käyttää niin seurustelun sakramenttiin kuin meren ja lähimetsän värikirjosta ja rauhasta nauttimiseen.
Terttu Välikangas
------------------------
VUOSIKOKOUKSESSA
Oulun ympäristön kynäilijät ry:n 28.4. pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin, että
* Puheenjohtajana jatkaa Maija Ahola
* Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin
Timo Remes, Pirkko Moisander, Heidi Rundgren ja Liisa Eklund
varajäseniksi Vieno Myllylä ja Lauri Myllylä
* Rahastonhoitajana jatkaa Anja Garanvölgyi
* Toiminnantarkastajana jatkaa Pirkko Mattila ja
varatoiminnantarkastajana Anna-Maija Rönkkö
-------------------------------
KIRJOITTAJAPIIRI KOKOONTUU TAAS SYKSYLLÄ
Oulun ympäristön kynäilijät ry:n kirjoittajapiiri kokoontuu jälleen syksyllä myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan Limingan kunnan kirjaston kahvihuoneessa.
Kirjoittajapiiri on kaikille avoin ja sitäpaitsi - ilmainen. Ryhmä tarjoaa luovalle kirjoittajalle vertaistukea ja mahdollisuuden tulla kuulluksi.
Ilmoittaudu kirjoittajapiirin vetäjälle Heidi Rundgrenille puh. 050-3076371 tai heidikatriina@gmail.com
TERVETULOA!
.......................
Antologiaa, taideleiriä ja muuta mukavaa tulossa
Yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa viime tiistaina (29.1.). Asioina olivat; viime vuoden toimintakertomus ja tuloslaskelma sekä tämän vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Todettiin, että viime vuoden toiminta on ollut monipuolista ja sisältörikasta. On järjestetty paljon tapahtumia. Vuosikokouksen lisäksi järjestettiin mm. kaksi kirjoittajaseminaaria (keväällä ja syksyllä), taideleiri Hailuodossa ja leirin aikaansaannoksista taidenäyttely+avajaistapahtuma Hailuodon kirjastossa, aloitettu kirjoittajapiiritoiminta, käyty viihdyttämässä vanhuksia laulu- ja luku-tapahtumin, järjestetty Taiteilua Limingassa -tapahtuman yhteydessä oma tapahtuma Arboretumissa (metsäpuistossa) Limingassa ja vielä vuoden lopulla järjestettiin pikkujoulujuhla Oulun Automuseolla.
Tämän vuoden 2013 toiminta on suunniteltu edellisvuoden tapaan. Tämän vuoden merkittävimpänä aikaansaannoksena - toivomuksen mukaan - julkaisemme yhdistyksen ensimmäisen ANTOLOGIAN. Tämä tulee olemaan yhdistyksemme, siis kaikkien jäsentemme suurin yhteinen urakka. Toivottavasti jäsenistö sitoutuu tähän ja vuoden lopulla meillä olisi kädessämme oma kirja. Se on nyt näytön paikka!
Vuoden 2013 toiminnan aikataulua:
27.-28.4. klo 10.00
- Kirjoittajaseminaari "Visuaalisuus sanaksi" ohjaajana KM Paula Jakunaho
Liminganlahden yhtenäiskoulun ruokalassa. Seminaariin ilmoittaudutaan maksamalla osallistumismaksu (40€/2pv tai 22€/1pv) 22.4. mennessä Oulun ympäristön kynäilijät ry:n tilille FI56 5233 0820 0684 82.
28.4. klo 15.30
- Vuosikokous Liminganlahden yhtenäiskoulun ruokalassa
5.-7. 7.
- Taideleiri Hailuodossa
Elokuu
- Taiteilua Limingassa; yhdistyksen tapahtuma Arboretumissa
Syys-lokakuu
- Luku- ja laulutunnit vanhusten parissa
- Kulttuuriretki
Marras-joulukuu
- Antologian julkistaminen
- Pikkujoulu
Seuraa kotisivuja, saat ajankohtaista tietoa toiminnasta.
-------------------------------------------